keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Blogihiljaisuus päätökseen

Kun viime tekstistä on melkein vierähtänyt kuukausi, on paljon ennättänyt tapahtua. Saimme kevät lukukauden päätökseen muutama viikko sitten, itselläni tämä tarkoitti muutamaa koetta ja esitelmää luokan edessä. Tuntui oudolta saattaa lukukausi päätökseen juurikin tuossa samaisessa testing centerissä, mistä koko lukuvuosi alkoi viime syksynä. Voin kyllä sanoa, että hymyilytti.


Väsyneitä, mutta onnellsia


Viime viikonloppuna kävimme sadepäivän ”kunniaksi” Utahin Olympic Parkissa, jossa pääsimme muistelemaan 2002 vuoden Salt Lake Cityn olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. 


Olin odottanut pitkään tätä museovierailua



 Samppa Lajunen voitti kolme kultamitalia
Salt Lake Cityn Olympialaisissa





 Mäkihyppytornit


Offical Olympic medals






Kävimme myös pyörähtämässä Park Cityssä, joka on pieni eurooppalaishenkinen hiihtokylä. Tuonne voisi mennä uudestaan talvisaikaan!


Kivoja pikku putiikkeja pääkadun varrella




 Omenoita amerikkalaiseen tyyliin

Hiihtohissit lähtivät suoraan keskustasta

Matkan varrelta 



Viime viikolla osallistuimme myös omiin kotikisoihin, tosin tälläkin kertaa vain toimitsijoina. Muuten juoksun osalta kuuluu vihdoin parempaa, jalat ovat kestäneet jo vauhdikkaampia treenejä, vaikka varovasti edetään. Tiistaina pääsin juoksemaan 7x200m/200m hölkkäpalautuksella. Katseet ovatkin jo kääntyneet Suomeen ja kesän kisoihin! 


Kentältä on aika upeat maisemat


Estetytöt

Ahkera toimitsija



Weber State!! <3 
Maastojuoksutiimistä on muodostunut todellinen perhe tämän vuoden aikana. Syksyllä ikävöin kovin kotiin, mutta keväällä olen osannut nauttia täällä olosta. Silti tuskin malta odottaa, kun ensi maanantaina koittaa kotimatka ja pääsen näkemään perhettä ja ystäviä!

Rachel, Julia, Michayla ja minä

Represent!!
-Pihla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti